Seuran päätös järjestää tilaisuus Josafatin kallioilla on historiaa haviseva. 1700-luvun Helsingissä oli paljon takamaita. Niitä nimettiin Raamatun mukaan. Josafatin laakso on kallioiden ja Alppikadun välissä. Rotko oli ennen monta metriä syvempi, sitä on täytetty vuosien kuluessa ja nyt siinä kulkee Hesari. Oikea Josafatin laakso sijaitsee Öljymäen ja Jerusalemin välissä. Se on paikka, jossa Jumala tuomitsi pakanakansat. Siitä kerrotaan Joelin kirjassa, jossa ovat mukana myös heinäsirkkaparvet.
Siitä nyt ei oikein ota enää selvää, päätettiinkö paikka valita seuran konservatiivisen raamattupiirin, trumpetistien tahdosta vai toisen äärilaidan, degeneroitujen pervojen, eli basistien toiveista.
Seuran johtokunta ottaa päätöksissään huomioon inhimilliset tarpeet, joista yksi päällimmäisistä on vessa. Kallioille sellaista ei ole. Ja miten sattuikaan, on lähin paikka mun työhuoneella, matka noin 20-30 metriä. Lupasin sen vain ja ainoastaan naisten käyttöön. Itsekin käyn tarvittaessa pusikossa. Urheilutalolla on maksullinen wc. Veskin laatua ovat seuralaisista kiitelleet Olli ja Saija, sekä käyttäneet Jonna, Arja, Uba, Janne ja ehkä jotkut muut. Laitoin kuvatiedostoihin linjan vessaan. Jo tässä vaiheessa pyydän huomioimaan liikenteen, lähellä ei ole suojateitä.
Kalliolla ei ole myöskään jääkaappia. Lataan omaani olutta ja valkkaria maltilla käyttäväksi, ja nämäkin olosuhteista johtuen vain naisille. Äijät saavat tyytyä omiinsa. On siellä työhuoneella myös karkkia, mutta ei niistä mainesyistä enempää.
Kun katsoin vessareitin kuvaa, hokasin että siinähän on otos mun elämän värisuorasta: Stadikka, Lintsi, Josafatin galtsit, Urhis, Braku, Aleksin Kiven kansis, Hesarin handeli, leffateatterit Kruunu ja Pirtti, Kurvi, Kolme Kaisaa ja Martsu. Tossa suorassa on enemmän kuin viisi korttia, mutta mun pakka ei olekaan normaalin kokoinen.
Ja kun Josafatin kallioilla ollaan, niin jäljet johtavat sylttytehtaalle.